Tarpojat

Keitä ovat tarpojat?

Tarpojat ovat 12-15 vuotiaita partiolaisia, heidän toimintateemoinaan ovat leiri, luovuus, selviytymien ja yhteiskunta, jotka muodostavat tarpoja ohjelman neljä tarppoa.

 

Lisää tietoa ikäryhmän toiminnasta löytyy Suomen Partiolaisten kotisivuilta!

Tarpojat Ruoripojissa

Tarpojien ikäkauteen tultaessa aletaan entistä enemmän syventämään merenkulkutaitoja ja kokouksissa harjoitellaan jo hieman mm. navigointia. Leireillä tarpojat pääsevät opettamaan nuoremmille mm. optimistijollilla purjehdusta ja he yleensä ovatkin pienempien partiolaisten tukena purjehduksen ensiaskeleilla.

Tarpojat kokoontuvat keskiviikkoisin klo 18-19. Kokoukset pidetään Ruoripoikien kololla osoitteessa Antinkatu 9 A.

Tarpojaluotsit

Sofia Lindberg

Aloitin partion Ruoripojissa vuonna 2013. Seikkailu, kädentaidot ja merellä liikkuminen on aina ollut mielestäni hauskaa, joten päätin liittyä meripartioon. Tällä hetkellä toimin ruoripojissa seikkailijoiden johtajana ja postailen silloin tällöin kuvia Ruoripoikien Instagram-sivuille. Parasta partiossa on mielestäni uusien ihmisten tapaaminen leireillä ja se, että ketään ei jätetä yksin!

 

Maija Järnfors

Aloitin partion 5.luokalla vuonna 2013 Tulin Ruoripoikiin, koska minun pikkuveljeni ja muutama kaverini olivat Ruoripojissa. Pidän partiossa eniten leireistä ja purjehtimisesta. 

Partioasu

 

 

Partioasuna Ruoripoikien sudenpennuilla toimii samanlainen partiopaita, kuin maapartiolaisillakin. Yleensä paita on pitkähihainen collegepaita, jossa oikealla puolella on Suomen partiolaisten merkki, sekä vasemmassa hihassa ylhäältä alaspäin paikkakunta tunnus, alue- tai lippukuntatunnus, piiritunnus, järjestötunnus ja alimpana lupausmerkit.

 

Oikeaan hihaan kerätään suoritusmerkit jälkien suorittamisesta. Jälkiä suoritetaan pieniä osakokonaisuuksia eri kokoontumis kerroilla suorittaen.

© RUORIPOJAT RY 2017. Proudly created with Wix.com

  • Facebook Basic