Meripartiolippukunta Ruoripojat Ry

Lippukuntamme

Meripartiolippukunta Ruoripojat Ry on vuonna 1948 perustettu, tytöille ja pojille tarkoitettu, partiolippukunta. Ruoripojissa noudatetaan Suomen Partiolaisten eri ikäkausille suunnatuja koulutusohjelmia, pääpainon ollessa vesillä liikkumisessa.

Sudenpennut, 7-9v

Sudenpentu on innokas ja leikkisä, tutustuu kolon ulkopuoliseen maailmaan pienin askelin yhdessä tutun ja turvallisen lauman kanssa!

Seikkailijat, 10-12v

Seikkailija laajentaa reviiriä jo kotikoloa pidemmälle ja oppii laajemmin partiotaitoja. Ohjelmaan kuuluu jo selvästi enemmän retkiä, kisoja ja leirejä, kuin sudenpentuna.

Tarpojat, 12-15v

Tarpojien toimintateemoinaan ovat leiri, luovuus, selviytymien ja yhteiskunta, jotka muodostavat tarpoja ohjelman neljä tarppoa.

Samoajat, 15-17v

Samoajat ovat partiolaisia, joiden tehtävät koostuvat jo johtamisharjoittelusta ja ryhmäohjaajakoulutuksesta.

Vaeltajat, 18-22v

Vaeltajat ovat nuoria aikuisia, joiden partio-ohjelmaan kuuluu jo toimintaa myös Suomen rajojen ulkopuolella. He pääsevät tutustumaan eri paikkakuntien ja maiden partiolaisiin, toteuttaessaan erilaisia projekteja.

Aikuiset, 23-

Aikuisten toiminta partiossa on lasten ja nuorten toimitaa tukevaa, esimerkiksi sudenpentu akelana toimiminen, leireillä avustaminen ja ohjaaminen sekä Suomen Partiolaisten koulutuksien kautta aikuinen voi hakea lisää tietotaitoa partiotaipaleelle.

Tietoa Meistä

Ruoripojat on Porissa toimiva meripartiotoimintaan keskittynyt tyttöjen ja poikien lippukunta. Ruoripojat järjestää erilaista partiotoimintaa ympäri vuoden niin maalla kuin merelläkin. Viikoittaiset kokoontumiset pidetään Porin keskustassa aivan torin laidalla ja kesällä leirejä pidetään Reposaaressa, Ruoripoikien leirisaaressa, Vohlakarissa.

Ruoripojissa toiminta rakentuu pitkälti Suomen Partiolaisten kehittämän partio-ohjelman varaan, mutta meripartiolippukuntana lisänä ovat merenkulkuun liittyvät asiat. Merenkulkutaitoja on mahdollista päästä kokeilemaan myös käytännössä Ruoripoikien koulutusaluksella s/y Passelilla, sekä muilla lippukunnan purjeveneillä.

Ruoripojat tarjoavat monenlaista toimintaa niin nuorille kuin vanhemmillekin eikä koskaan ole liian myöhäistä liittyä partioon! Jos siis partiotoiminta kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä!

Uutiset

Tervetuloa mukaan syksyn toimintaan.

Syksy lähestyy ja partiokokoukset jatkuvat taas. Ensimmäinen kokous pidetään yhdessä seikkailijoiden ja tarpojien kanssa 31.8 klo 17.30-19.30 Kirvatsissa. Kokoonnutaan Angry Birds -puistolla, ohjelmassa ulkopelejä yhdessä